Nuku Rauhassa

Maanpuolustuksen Tuki ry / Kokonaisturvallisuuden juhlahanke 2019

facebook twitter instagram youtube

Charly Salonius-Pasternak: Yhdysvaltojen ja Venäjän informaatiovaikuttaminen totuuden aavikolla

Vain pari kuukautta vallassa ollut presidentti Trumpin hallinto on valinnut jopa Venäjää räikeämmän, mutta selvemmän ja julkisemman valehtelun tien.

23.03.2017

Kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton toimet rinnastettiin Suomessa usein toisiinsa. Yhdysvallat leimattiin julkisesti imperiumiksi – vieläpä kapitalistiseksi sellaiseksi. Yhdysvaltojen virheet, kuten Vietnamin sota, nostettiin tikun nokkaan. Maan tekemä työ globaalin kehityksen ja rauhan puolesta jäi etenkin 1970-luvun Suomessa vähemmälle huomiolle. Neuvostoliitosta puhuttiin ystävällisemmin. Ehkä siksi, että noudatettiin kahta sananpartta: "viholliset tulee pitää lähempänä kuin ystävät" ja "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa".

Huomionarvoista on, että vaikka molempien maiden politiikkaa suomittiin suljettujen ovien takana, vain Yhdysvaltojen kulttuuri näytti vetoavan pysyvämmin suomalaisiin. Tämä ero politiikan ja kulttuurisen vetovoiman välillä on keskeinen osa Yhdysvaltojen niin kutsuttua ’pehmeää voimaa’. Tämä mahdollisti myös toisenlaisen strategisen informaatiovaikuttamisen – propagandan sen alkuperäisessä merkityksessä – mitä Neuvostoliitolla (ja nykyisin Venäjällä) on käytössään.

Yhdysvallat pyrki kylmän sodan aikana vaikuttamaan eri keinoin siihen, miten ihmiset ympäri maailmaa näkivät sen harjoittaman politiikan. Maan ulkoministeriön alainen United States Information Agency (USIA) hallinnoi jopa kahden miljardin dollarin vuosittaista budjettia, jolla rahoitettiin radiokanavia, kirjastoja, toimittajia, lehtiä, uutisia jne. Tällä pyrittiin siihen, että "Yhdysvaltojen tarina" tulisi esiin tavalla, joka vastaanottajasta tuntuisi mahdollisimman vähän propagandalta. Kymmenet miljoonat kuuntelivat Voice of American, Radio Free Europen / Radio Libertyn (RFE/RL) lähetyksiä. Niiden vahvoin journalistisin kriteerein toteutettu uutisointi, ajankohtaisohjelmat ja musiikki maalasivat uskottavan kuvan Yhdysvaltojen – ja laajemmin "lännen" – tavoitteista kylmän sodan aikana. Samalla kommunismin todellisuudesta puhuttiin tavalla, joka ei ollut mahdollista Neuvostoliitossa, sen satelliittivaltioissa ja Suomessa.

Köydenveto julkisuusdiplomatiaa toteuttavan USIA:n ja maan muiden organisaatioiden välillä – kuten keskustiedustelupalvelu CIA:n, joka osittain rahoitti RFE/RL’n 1970-luvulle saakka – näkyi jopa julkisuudessa. Osa kongressin edustajista oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen politiikkaa olisi pitänyt tukea vahvemmin – siitäkin huolimatta, että se olisi vaikuttanut negatiivisesti ohjelmien toimitukselliseen uskottavuuteen. Neuvostoliiton käyttämät merkittävät resurssit lähetysten häiritsemiseen kertoo siitä, että niiden informaation nähtiin järjestelmällisesti uhkaavan rakennettua illuusiota kommunismin autuudesta. Tämä oli Yhdysvaltojen kylmän sodan informaatiovaikuttamisen kantava pilari: monipuolisen, uskottavan ja poliittisesti hyödyllisen tarinan kertominen oli helppoa, koska se oli totuudenmukainen.

Yhdysvallat hyötyi siitä, että ihmiset halusivat kuunnella amerikkalaista musiikkia jazzista rockiin, ajaa amerikanrautoja, nähdä Hollywood-elokuvia sekä nauttia taloudellisesta kasvusta, jonka veturina Yhdysvallat toimi lähes koko kylmän sodan ajan. Suomessakin haluttiin näitä asioita – vapaaehtoisesti. Neuvostoliitolla ei ollut koskaan tarjota vastaavaa vetovoimaa, edes Suomessa. Vielä vähemmän vetovoimaa Neuvostoliitto tarjosi Länsi-Euroopassa tai sosialistisissa maissa, joissa päivittäinen elämä ei jättänyt epäselväksi, kumman maan yhteiskuntamalli oli uskottavampi ja haluttavampi. Vetovoima ja pääosin todellisuuteen perustuva viestintä loivat Yhdysvaltojen vaikuttamisen edellytykset, eivät yksittäiset informaatio-operaatiot, joissa propagandan sävy oli helposti havaittavissa.

Kylmän sodan jälkeen Yhdysvaltojen mahdollisuuteen omaksua vastaava lähestymistapa tämän päivän informaatiokentässä on vaikuttanut kolme trendiä: 

1. Mediakentän moninaistuminen. Pirstaloitunut ja markkinatalouden lainalaisuuksiin nojaava media on nykyisin suurempi toimija kuin kylmän sodan aikana. Tuolloin kansallisilla yleisradioyhtiöillä oli lännessäkin huomattavasti vahvempi rooli uutisten ja informaation välittäjänä.
2. Vahvistunut konstruktivismiin/postmodernismiin perustuva ajatus siitä, että kaikki on tulkinnanvaraista ja totuus on vain katsojan silmässä
3. Kommunikaatioteknologian kehityksen luomat uudet viestintämahdollisuudet, esim. globaalit ja reaaliaikaiset, yksittäisen kansalaisen käytössä olevat yhdeltä yhdelle (one-to-one) ja yhdeltä monelle (one-to-many) -viestintätavat.

Nämä kehityskulut yhdistettynä erityisesti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen liiaksi sotilaalliseen voimaan nojaavaan politiikkaan – jossa ei usein ymmärretty informaation ja fyysisten toimien kytköstä – ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Yhdysvallat on toiminut pääosin reaktiivisesti, oli kyse sitten nk. Islamilaisen valtion tai Venäjän informaatiovaikuttamisyrityksistä. Pilarit, jotka tekivät Yhdysvaltojen viestinnästä menestyksekkään kylmän sodan aikana (vetovoima ja pääosin todellisuuteen perustuva viestintä), olivat vielä löydettävissä presidentti Clintonin, Bushin ja Obaman johtamista hallinnoista. Aavikon hiekka hautasi osittain nämä pilarit. Ymmärrettiin kuitenkin, että rauhaa ei rakenneta valehtelemalla aavikon hiekka vehreäksi, vaan motivoida paikallisia kasvattamaan jotain uutta (Irakin joukkotuhoaseisiin liittyvät tarinat ovat selvin ja traagisin poikkeus tästä). Pyrittiinkö informaatiolla vaikuttamaan? Ehdottomasti, mutta sen rinnastaminen esimerkiksi Venäjän jatkuvaan valehteluun sen roolista MH17-lennon alasampumisessa tai sodan jatkumisessa Ukrainassa olisi paluuta pimeään 1970-luvun Suomeen. 

Vain pari kuukautta vallassa ollut presidentti Trumpin hallinto on kuitenkin valinnut jopa Venäjää räikeämmän, mutta selvemmän ja julkisemman valehtelun tien. Se tuo aktiivisesti esiin valheita ja salaliittoteorioita virallisten lausuntojen arvovallalla. Moni on jo pohtinut, mitä tapahtuu kansainvälisen kriisin aikana, jos Yhdysvaltojen poliittinen johto jatkuvasti valehtelee mustan valkoiseksi. Se on eräänlaista informaatiovaikuttamista. Mukaillen erästä sen aikaisen imperiumin vihollista, käykö niin, että Trump luo kansainvälisen politiikan totuuden aavikon ja kutsuu sitä mahtavaksi rauhaksi?
 

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisen Instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelmassa.

Jaa teksti:

Charly Johan Salonius-Pasternak vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.