Nuku Rauhassa

Maanpuolustuksen Tuki ry / Kokonaisturvallisuuden juhlahanke 2023

facebook twitter instagram youtube

Nuoret vapaaehtoisina maanpuolustajina

Suomen suosituimmat tubettajat ja eri turvallisuusjärjestöjen ja viranomaisten Instagram-agentit innostavat nuoria mukaan vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja turvallisuustoimintaan. Nuku rauhassa -hanke on suunnattu erityisesti nuorille.

08.09.2017

Satoja tuhansia katsojia Youtubessa keräävät suosikkitubettajat osallistuvat vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta järjestävän Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kursseille syksyn aikana. Ensimmäisenä kurssille osallistui 17-vuotias Pernilla Böckerman. Sporttinen ja inttiin hakeutumista harkitseva Pernilla osallistui Etsintä- ja maastoensiapu -kurssille Santahaminan sotilassaarella Helsingissä. Kurssi oli osa Sotilaskotiliiton ja Maanpuolustusnaisten liiton SoMa-harjoitusta, joka valmentaa naisia selviytymään arjen kriisitilanteissa. Katso Pernillan pirteä video kurssilta tästä.
Lisää videoita tulossa syys-lokakuun vaihteessa.

Nuorten toimintaa turvallisuusalalla pääset seuraamaan myös Instagramissa @nukurauhassa-tilillä. Insta-agenttimme kertovat työstään tai harrastuksestaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja turvallisuuden kentällä. Tällä hetkellä kuvia arjestaan jakavat:

  • Tero 23 v. ensihoitaja, nuoriso-ohjaaja ja VPK-aktiivi (SPEK Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö)
  • Ossi 23 v. kouluttaja Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:ssa 
  • Teea 24 v. kouluttaja Naisten Valmiusliitto ry:ssa
  • Pekka 35 v. järjestöaktiivi Suomen Reserviupseeriliitto ry:ssa
  • Mikaela 24 v. nuorisovastaava Reserviläisliitto Ry:n yhdistyksessä
  • Anni 21 v. opiskelija Rajavartiolaitos - Gränsbevakningsväsendet - Finnish Border Guard
  • Eemi, vanhempi konstaapeli ja koulupoliisi Suomen poliisissa.

Insta-agenttien joukko kasvaa syksyn aikana. Seuraa siis Instagramissa @nukurauhassa.

Myös sinä voit osallistua turvallisuustyöhön. Syksyllä on luvassa paljon nuorille sopivia turvallisuuskursseja eri puolilla Suomea. Kurssit ovat lähes tai kokonaan ilmaisia. Osallistu rohkeasti esimerkiksi seuraaville kursseille ja kutsu mukaan kaverisikin!

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kursseja:
Intti tutuksi naisille, Hattula (Parolannummi)
Partiolaisten maanpuolustusleiri, Maalahti 
Naisille suunnattu itsepuolustuskoulutus, Vaasa
Intti tutuksi, Joensuu (Uimaharju)
Kyberturvallisuuden erikoiskurssi, Helsinki
ÖTA, öljyntorjunnan peruskurssi vapaaehtoisille toimijoille, Vaasa
I form för milin / Kunnossa inttiin, Kokkola
Kartat, koordinaatit ja suunnistus, Tampere
Arjen turvallisuuskurssi, Tampere

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK:n kursseja:
Pelastusalan naisverkosto, Helsinki
72 hours instructor training, Helsinki
Alkusammutus-kurssit, koko Suomi
Palokunnan nuoriso-osastot, koko Suomi

Suomen Punaisen Ristin ensi-apukursseja:
Ensi-apukurssit, koko Suomi

Vapaaehtoisen Pelastuspalvelu Vapepan kurssit:
Vapepan peruskurssit, koko Suomi

 

Jaa teksti:

Pernilla Böckerman: Tubessa nyt uusi video! Kävin Santahaminassa tutustumassa suunnistukseen ja maastoensiapuun Suomen puolustusvoimen ohjauksessa. Kannattaa käydä tsekkaamassa! #nukurauhassa #suomi100 #yhteistyö #mpk @nukurauhassa