Nuku Rauhassa

Maanpuolustuksen Tuki ry / Kokonaisturvallisuuden juhlahanke 2019

facebook twitter instagram youtube

Vähintä mitä voi tehdä, on pitää suomalaista sisua yllä

Kestävyysurheilija Topi Raitanen |

on estejuoksija ja suunnistaja. Raitanen voitti suunnistuksen SM-kultaa vuonna 2016 ja vuonna 2015 nuorten MM-kultaa viestistä. Vuonna 2015 hän voitti kultaa myös 3000 metrin estejuoksussa 19-vuotiaissa sekä Suomen että Pohjoismaiden-mestaruuskilpailuissa. Raitanen suorittaa asepalvelusta Puolustusvoimien Urheilukoulussa Santahaminassa.

Jaa video:
“On hienoa, että on saman henkistä porukkaa ympärillä ja kaverit auttaa toisiaan. Ihmiset tulee eri tilanteista varusmiespalvelukseen, mutta kun laitetaan samat vaatteet päälle, ollaan samalla viivalla.” - Kestävyysurheilija Topi Raitanen